Psykiatrinen sairaala nousee Tyksin kantasairaalan alueelle Kiinamyllynkadun ja Lemminkäisenkadun rajaamalle tontille.
Uusi rakennus merkitsee tähän mennessä suurinta muutosta psykiatrisessa hoidossa Tyksin alueella. Sairaalarakennukseen tehdään avohoito- ja vuodeosastotilat, joissa on vuodepaikkoja yhteensä noin 110.
– Uudisrakentaminen mahdollistaa psykiatrian toiminnan kehittämisen uusissa nykyaikaisissa tiloissa. Ne tulevat tarpeeseen, sillä nykyiset tilat ovat huonokuntoiset ja hajallaan monessa eri kiinteistössä ympäri maakuntaa, kiinteistöjohtaja Timo Seppälä sanoo tiedotteessa.
Uudisrakennuksen perustustyöt alkoivat alkuvuodesta 2022 ja varsinainen rakentaminen käynnistyi elokuussa 2022. Rakennusaika on kaksi ja puoli vuotta, joten aikataulun mukaan hanke on valmis vuoden 2024 kesällä.
Julkisivussa maanläheinen värimaailma
Psykiatrisen sairaalan suunnittelusta vastaavat Arkkitehdit Kontukoski Oy, Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy ja Raami Arkkitehdit Oy.
Psykiatrisen sairaalan ykkösvaiheen bruttoala on noin 22 000 neliömetriä, joka käsittää kuusi kerrosta ja kellarikerroksen.
Rakennuksen julkisivussa on maanläheinen rapattu värimaailma. Vaihtelua ilmeeseen tuovat erikoispellein verhoillut parvekeosat.
Hankkeessa toteutetaan myös Kiinamyllynkadun alta kulkevan yhdystunnelin sisävalmistustyöt. Uudisrakennus liitetään tunnelilla sairaala-alueen tunneliverkostoon.
Toisen vaiheen suunnittelu työn alla
Psykiatrisen sairaalan kakkosvaiheen toteuttamisesta ei ole päätöstä. Se edellyttää kaavamuutosta sekä erillisen investointipäätöksen.
TYKS psykiatrinen sairaala 1. vaihe
Aloitus:
Tammikuu 2022
Kustannnusarvio:
noin 60 milj. euroa
Urakkamuoto:
Jaettu urakka
Bruttoala:
20 390 m2
Rakennuttaja:
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Arkkitehdit:
Arkkitehdit Kontukoski Oy, Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy, Raami Arkkitehdit Oy
Rakennesuunnittelija:
Ramboll Finland Oy
Sähkösuunnittelija:
Ramboll Finland Oy
Palotekninen suunnittelu:
KK-Palokonsultti Oy
I-suunnittelija:
Ramboll Finland Oy
Automaatiosuunnittelija:
Ramboll Finland Oy
LV-suunnittelija:
Ramboll Finland Oy