Kouvolaan nousevan uuden sairaalaan, Ratamokeskuksen rakentaminen on alkanut. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 68 miljoonaa euroa.

Ratamokeskuksen rakentamisesta vastaa Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsoten omistama Carea-Sairaalat Oy. Hankkeen pääurakoitsija on Lujatalo Oy.

Kouvolan liikekeskuksen pohjoispuolelle sijoittuvan Ratamokeskuksen on suunnitellut AW2-Arkkitehdit Oy.

Ratamokeskuksen tontilla työt alkoivat jo loppuvuodesta 2018 maanrakennuksella ja pohjan vahvistuksella. Maanrakennus- ja paalutustyöt saatiin valmiiksi vuoden 2019 kesällä.

Kehitysvaiheesta toteutusvaiheeseen

Ratamokeskus-hanke toteutetaan yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana, johon kuuluvat kehitys- ja toteutusvaihe. Lujatalo Oy valittiin kehitysvaiheen yhteistyökumppaniksi lokakuussa 2019.

Kehitysvaiheen aikana käytiin läpi suunnitelmat ja tehostettiin toteutustapoja. Muutoksilla saatiin vähennettyä kustannuksia, mutta toimintoihin ei puututtu.

– Suurimmat muutokset olivat tekniikkatilojen tehostaminen – samat laitteet löytyvät nytkin, mutta eri paikasta, projektijohtaja Kai Heiskanen Carea-Sairaalat Oy:stä kertoo Kymen sairaaloiden verkkosivuilla.

Noin kolme kuukautta kestäneen kehitysvaiheen jälkeen alkoi toteutusvaihe Carea-sairaaloiden hallituksen valittua pääurakoitsijaksi Lujatalon. Ratamokeskuksen rakennustyöt käynnistyivät helmikuun alussa.

Lujatalon Kaakkois-Suomen aluejohtaja Mikko Seppä on tyytyväinen suurhankkeesta.

– Ratamo tuo Kaakkois-Suomen alueelle hyvän työkannan kahdeksi seuraavaksi vuodeksi, Seppä toteaa Lujatalon tiedotteessa.

Ratamokeskuksen on suunniteltu valmistuvan vuoden 2021 lopussa, ja se on määrä ottaa käyttöön vuonna 2022.

Kuva: AW2-Arkkitehdit

Neljä kerrosta, 20 000 neliötä

Neljäkerroksinen Ratamokeskus on kooltaan noin 20 000 neliömetriä. Ratamoon tulee muun muassa päivystys, yli sata vuodepaikkaa sekä hammaslääkärin vastaanotto.

Rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen sijoittuvat päivystyksen lisäksi kuvantaminen ja laboratorio sekä keittiö- ja ruokailutilat. Toisessa kerroksessa ovat toimenpide- ja hoitotilat.

Vuodeosastot tulevat kolmanteen ja neljänteen kerrokseen. Potilashuoneista puolet on yhden hengen huoneita ja loput kahden hengen huoneita. Jokaiseen huoneeseen tulee oma wc- ja kylpyhuone.

Ratamokeskus korvaa valmistuttuaan Kouvolan Kuusankoskella sijaitsevan Pohjois-Kymen sairaalan.

Ratamokeskuksen lisäksi Carea-Sairaalat Oy:llä on meneillään toinen iso sairaalahanke. Kotkassa sijaitseva Kymenlaakson keskussairaala uudistuu kokonaan. Ensimmäisenä valmistuvat G-talo sekä sädehoitoyksikön laajennus ja peruskorjaus.

Ratamokeskus Kouvolaan

Arvio:

68 milj. euroa

Aloitus:

Helmikuu 2020

Valmistuu:

Tammikuu 2022

Urakkamuoto:

Kokonaisurakka

Tilavuus:

135 000 m³

Bruttoala:

20 600 m²

Rakennuttaja:

Carea-Sairaalat Oy

Rakennuttajakonsultti:

Sweco PM Oy

Arkkitehti:

AW2-Arkkitehdit

Sprinklerisuunnittelija:

Etteplan Finland Oy

Rakennesuunnittelija:

Ramboll Finland Oy

Sähkösuunnittelija:

Granlund Oy, Espoon yksikkö

I-suunnittelija:

Granlund Oy, Espoon yksikkö

Automaatiosuunnittelija:

Granlund Oy, Espoon yksikkö

LV-suunnittelija:

Granlund Oy, Espoon yksikkö

Rakennusurakoitsija:

Lujatalo Oy

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät SMARTista. Kokeile ilmaiseksi ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!