Qiva Haaga -asuinkortteli Helsinkiin

Helsingin Etelä-Haagaan rakennetaan uudenlainen korttelikokonaisuus Qiva Haaga, jonka tulevat asukkaat pääsevät suunnittelemaan asuntojaan ennennäkemättömällä tavalla. Korttelin rakennuttajana toimii SSA Rakennus Oy ja arkkitehtinä AVARRUS Arkkitehdit Oy. Rakennustyöt alkavat kesäkuussa 2025.
Havainnekuva korttelin taloista.

Etelä-Haagassa sijaitseva historiallinen kansakoulurakennus ja sen seuraksi nousevat kolme uutta asuinrakennusta tulevat tarjoamaan koteja, jollaisia ei ole ennen Suomessa tehty. 1920-luvulla valmistuneen koulurakennuksen viereen rakennetaan kolme alueen henkeen sopivaa harjakattoista taloa. Ne rakennetaan pilareiden varaan, jolloin ulkoseinien väliin jäävä tila on vapaasti suunniteltavissa eri kokoisiksi ja muotoisiksi kodeiksi. Myös koulurakennukseen tulevat asunnot ovat tulevien asukkaidensa muokattavissa.

– Qiva Haaga on todella mielenkiintoinen ja uuden tyylinen hanke, jollaista en ole aiemmin urani aikana nähnyt, kertoo SSA Rakennus Oy:n asuntomyyntipäällikkö Pirjo Heide.

– Se, miten laajasti asunnon ostajilla on mahdollisuus suunnitella omaa kotiaan, on herättänyt runsaasti kiinnostusta. Asukas voi valita haluamansa kokoisen asunnon, mistä kerroksesta ja kohdasta taloa sen toivoo sekä haluaako oman parvekkeen, pihan tai saunan. Qiva Haagassa voi toteuttaa kerrostalokotinsa käytännössä avaimet käteen periaatteella, hän jatkaa.

Qiva Haaga -asuinkortteli Helsinkiin

Rakennuspaikka:

Etelä-Haaga, Helsinki

Aloitus:

Kesäkuu 2025

Valmis:

Ensimmäinen vaihe Q4 2026

Urakkamuoto:

Oma urakka

Rakennuttaja:

SSA Rakennus Oy

Arkkitehti:

AVARRUS Arkkitehdit Oy

Rakennesuunnittelija:

IdeaStructura Oy

Sähkösuunnittelija:

Elvak Oy

LVI-urakoitsija:

Elvak Oy

Paloturvallisuussuunnittelu:

Fitec Oy

Automaatiosuunnittelija:

Elvak Oy

Pohjatutkimus:

Morena Oy

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät SMARTista. Pyydä ilmainen esittely ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!

Tutustu rakennusalan parhaaseen työkaluun – varaa esittely jo tänään!