Pohjola-talon kortteli uudistuu – alueelle asuintornitaloja

Helsingin Munkkivuoressa sijaitseva kortteli, jonka maamerkkinä on Pohjola-torni, muuttuu lähivuosina merkittävästi. Korttelista tulee hybridikortteli, joka yhdistää työn, asumisen, vapaa-ajan palvelut ja eri-ikäiset asukkaat.

Korttelin keskuksena säilyy vuonna 1969 valmistunut A-torni, joka on tunnettu Pohjola-tornina. Osittain suojellun rakennuksen uudistaminen aloitettiin viime vuonna purkamalla 1980-luvulla tehtyjä laajennusosia. Rakennus peruskorjataan, ja sinne voi sijoittua esimerkiksi kaupan ja palveluiden tiloja sekä toimistotiloja.

Tornin ympärille rakennetaan vaiheittain vuosina 2018–2022 seitsemän pistetaloa, joihin tulee yli 700 asuntoa. Taloilla tulee olemaan pihakansien alta yhteys toisiinsa, pysäköintikellariin ja A-torniin.

Lapinmäentie 1 -hankkeen rakennuttaminen

Lapinmäentie 1 -hankkeen rakennuttajana toimii SRV Rakennus Oy.

Asuinkerrostalojen rakentaminen aloitetaan Huopalahdentien puolelta. Ensimmäisenä rakennetaan As Oy Helsingin Ilveshovi. Talon torniosa on 8- ja lamelliosa 4-kerroksinen. Taloon valmistuu 75 asuntoa ja 5 liiketilaa. Arvioitu valmistuminen on alkuvuodesta 2020.
As Oy Helsingin Louhenlinnan rakentaminen käynnistyy syksyllä 2018 ja arvioitu valmistuminen on alkuvuodesta 2021. Louhenlinnaan tehdään 135 asuntoa. Rakennuksen torniosa on 15- ja lamelliosa 4-kerroksinen.

Näiden jälkeen on suunniteltu rakennettavan As Oy Helsingin Louhenlinna, As Oy Helsingin Pohjantytär ja Oy Helsingin Kulervonkoti.

Arkkitehtisuunnittelusta vastaa JKMM Arkkitehdit Oy.

Löydät tarkemmat projektitiedot ja yhteystiedot SMARTista.

Lapinmäentie 1-hankkeen perustiedot

Hanke:

A-toimistotornin eli entisen Pohjola-talon osittainen purku

Aloitus:

Lokakuu 2017

Valmistuu:

Kesäkuu 2018

Rakennustyyppi:

Purku

Purku-urakoitsija:

SK-Purku Oy

Tornitalo As Oy Helsingin Ilveshovi -hankkeen perustiedot

Hanke:

Tornitalo As Oy Helsingin Ilveshovi

Aloitus:

Kesäkuu 2018

Rakennuttaja ja rakennusurakoitsija:

SRV Rakennus Oy

Arkkitehti:

JKMM Arkkitehdit Oy

Rakennesuunnittelu:

Sitowise Oy

Tornitalo As Oy Helsingin Louhenlinna -hankkeen perustiedot

Hanke:

Tornitalo As Oy Helsingin Louhenlinna
Aloitus:

Lokakuu 2018 (voi muuttua)

Rakennuttaja ja rakennusurakoitsija:

SRV Rakennus Oy

Arkkitehti:

JKMM Arkkitehdit Oy

Rakennesuunnittelu:

Sitowise Oy

Tornitalo As Oy Helsingin Pohjantytär -hankkeen perustiedot

Hanke:

Tornitalo As Oy Helsingin Pohjantytär
Aloitus:

Kevät 2019 (voi muuttua)

Rakennuttaja ja rakennusurakoitsija:

SRV Rakennus Oy

Arkkitehti:

JKMM Arkkitehdit Oy

Rakennesuunnittelu:

Sitowise Oy

A-toimistotornin peruskorjaus -hankkeen perustiedot

Hanke:

A-toimistotornin peruskorjaus
Aloitus:

2019 (voi muuttua)

Rakennuttaja:

SRV Rakennus Oy

Arkkitehti:

JKMM Arkkitehdit Oy

Tornitalo As Oy Helsingin Kulervonkoti -hankkeen perustiedot

Hanke:
Tornitalo As Oy Helsingin Kulervonkoti
Aloitus:

Kevät 2019 (voi muuttua)

Rakennuttaja:

SRV Rakennus Oy

Arkkitehti:

JKMM Arkkitehdit Oy

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät SMARTista. Pyydä ilmainen esittely ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!

Tutustu rakennusalan parhaaseen työkaluun – varaa esittely jo tänään!