Musiikkitalo Fuuga täydentää Aurajoen kulttuurirantaa Turussa

Turun uusi musiikkitalo Fuuga rakennetaan Aurajoen rannalle. Hankkeessa siirrytään toteutusvaiheeseen ja Fuugan avajaiset on tarkoitus pitää loppukeväästä 2026. Allianssimallilla rakennettavan hankkeen kokonaiskustannukset ovat 90,5 miljoonaa euroa.

– Fuugaan saadaan maailmanluokan akustiset olosuhteet orkesterimusiikin esittämiseen sekä nykyaikaiset tilat monipuolisten tapahtumien järjestämiseen, allianssiryhmittymän puheenjohtajana toimiva Turun kaupunkirakentamisjohtaja Kimmo Suonpää kertoo tiedotteessa.

Musiikkitalo on osa Turun keskustavisiosta juontuvaa kulttuurirannan kehittämistä.

– Olemme viime vuosina tehneet isoja ja merkittäviä kulttuuri-investointeja, joista moni liittyy Aurajoen rantaan rakentuvaan kulttuurirantaa. Musiikkitalo Fuuga on näistä investoinneista suurimpia. Se vahvistaa kulttuurin asemaa ja elinvoimaisuutta Turussa. Musiikkitalo myös tukee yhteisöllisyyttä ja sen on tarkoitus olla kaikkien turkulaisten talo, pormestari Minna Arve sanoo.

Musiikkitalo sijoittuu Itäisen Rantakadun varrella olevan Itsenäisyydenaukion paikalle. Rakennus muodostaa kaupunginteatterin ja taidemuseo WAMin kanssa merkittävän kulttuurikeskittymän. 

Kaarevia muotoja ja puupintaa

Musiikkitalo Fuuga on laajuudeltaan noin 11 300 neliömetriä. Rakennuksen arkkitehtisuunnittelusta vastaa PES-Arkkitehdit Oy ja rakennusurakoitsijana toimii Hartela Länsi-Suomi Oy.

Musiikkitalon sisätiloissa kaarevat muodot ja erilaiset puupinnat luovat rakennukseen rytmiä ja lämpimyyttä. Rakennuksen sydämessä on pääsali, joka soveltaa kenkälaatikkomuotoa. Pääsalin permannolle ja parvelle mahtuu 1 300 hengen yleisö. Portaittain säädettävä esiintymislava mitoitetaan noin 100 esiintyjälle.

Akustiikasta vastaa maailmankuulu akustikko Eckhard Kahle. Orkesterimusiikin esittämisen lisäksi pääsali soveltuu muihin käyttötarkoituksiin, kuten sähköisesti vahvistettavan musiikin esittämiseen, kokous- ja kongressikäyttöön sekä pienimuotoisiin esityksiin.

Musiikkitaloon tehdään myös 300-paikkainen monitoimisali, ravintolatilat ja kattoterassi puutarhoineen. Musiikkitalon lämpiöstä rakennetaan sisäkulkuyhteys vieressä sijaitsevaan Turun kaupunginteatteriin.

Allianssiryhmittymä Harmonia

Musiikkitalon Harmonia-nimiseen allianssiryhmittymään kuuluvat Turun kaupungin lisäksi Hartela Länsi-Suomi Oy, PES-Arkkitehdit Oy, WSP Finland Oy sekä alihankkijoina Laidun-design Oy ja Akukon & Kahle Acoustics -yhteenliittymä.

Nimensä Fuuga sai vuonna 2022 järjestetyn kaksivaiheisen yleisöäänestyksen perusteella. Sana fuuga tarkoittaa sävellysmuotoa, jossa kokonaisuus muodostuu useasta itsenäisestä äänestä. 

Musiikkitalo Fuugan valmistelevat rakennustyöt Itsenäisyydenaukiolla ovat käynnistyneet. Tontilta poistetaan pilaantunutta maa-ainesta ja kaikki taideteokset siirretään pois rakennustöiden alta syyskuun aikana, myös puiden kaato on alkanut.

Kuva: PES-Arkkitehdit

Turun musiikkitalo Fuuga

Rakennuspaikka:

Itsenäisyydenaukio, Turku

Kustannnusarvio:

90,5 milj. euroa

Bruttoala:

11 380 m2

Aloitus:

Lokakuu 2023

Valmis:

2025

Urakkamuoto:

Allianssiurakka

Rakennuttaja:

Turun kaupunki kaupunkiympäristötoimiala

Rakennusurakoitsija:

Hartela Länsi-Suomi Oy

Arkkitehti:

PES-Arkkitehdit Oy

Rakennesuunnittelija:

A-Insinöörit Suunnittelu Oy

Sähkösuunnittelija:

Rejlers Finland Oy

Akustiikkasuunnittelija:

Akukon Oy

I-suunnittelija:

Rejlers Finland Oy

Automaatiosuunnittelija:

Granlund Oy

LV-suunnittelija:

Rejlers Finland Oy

Sprinklerisuunnittelija:

Granlund Oy

Paloturvallisuussuunnittelu:

Palotekninen insinööritoimisto Markku Kauriala Oy

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät SMARTista. Pyydä ilmainen esittely ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!

Tutustu rakennusalan parhaaseen työkaluun – varaa esittely jo tänään!