Kuopion Portin rakentaminen etenee

Kuopion rautatieaseman ja matkakeskuksen viereen rakennettavan Kuopion Portin rakentaminen on edennyt B-vaiheeseen. Rakennusliike Lapti Oy:n rakentamaan Kuopion Portti -kokonaisuuteen tulee matkakeskus, asuntoja, palveluasumista, toimisto- ja liiketiloja sekä pysäköintilaitos.

Kuopion rautatieaseman ja matkakeskuksen viereen rakennettavan Kuopion Portin rakentaminen on edennyt B-vaiheeseen. Rakennusliike Lapti Oy:n rakentamaan Kuopion Portti -kokonaisuuteen tulee matkakeskus, asuntoja, palveluasumista, toimisto- ja liiketiloja sekä pysäköintilaitos.

Kuopion Portti valmistuu vaiheittain vuosina 2020–2023. Kuopion Portti rakentuu kolmesta tornista ja niihin liittyvistä matalammista jalkaosista. Rakennusten pinta-ala on noin 47 000 neliömetriä.

Kuopion Porttiin tulee yhteensä yli 200 asuntoa, hoiva-, liike- ja toimistotiloja sekä erillinen pysäköintilaitos noin 470 autolle.

A-vaihe valmiiksi ensi vuonna

Hankkeen ensimmäisen vaiheen rakentaminen alkoi kesällä 2018 ja sen on määrä olla valmis vuoden 2020 alussa.

Kuopion Portin A-vaiheen toimitilat ovat kaikki vuokrattuja. B-vaiheen vuokrausaste on ylittänyt 50 prosenttia.

– Olemme tyytyväisiä Kuopion Portin hankkeen etenemiseen. Liike- ja toimistotiloja on varattu vilkkaasti. Myös asuntomyynti on edennyt odotustemme mukaisesti. Kuopion Portista on tulossa merkittävä työnteon ja urbaanin asumisen keskus Kuopiossa julkisen liikenteen solmukohdassa Kuopion torin läheisyydessä, Rakennusliike Lapti Oy:n toimitusjohtaja Raimo Pesola kertoo yhtiön tiedotteessa.

Lapti Group -konserniin kuuluva Rakennusliike Lapti Oy ja Elite Alfred Bergin kiinteistörahasto allekirjoittivat keväällä sopimuksen Kuopion Portin A-vaiheen liike- ja toimistotilojen ostamisesta. Elite Alfred Berg Vuokratuotto Erikoissijoitusrahaston omistukseen siirtyy yhteensä 3 484 neliömetriä liike- ja toimistotiloja.

A-vaiheessa rakennettavaan Asunto Oy Kuopion Aseman Torniin tulee 53 asuntoa. Ne sijaitsevat liike- ja toimitilojen yläpuolella kerroksissa 9-16.

Lisäksi A-vaiheessa valmistuu noin 65 hoiva-asuntoa Attendolle. Tarjolle tulee sekä tehostettua palveluasumista että senioriasumista.

Havainnekuva: Kupion Portti sisätilat. QVIM Arkkitehdit Oy

B-vaiheessa 17-kerroksinen tornitalo

Kuopion Portin B-vaiheessa rakennetaan 17-kerroksinen tornitalo ja siihen liittyvä matalampi rakennusosa, jossa on vuokrattavia toimisto- ja liiketiloja yhteensä 5 350 neliömetriä.

Tornitaloon valmistuu Asunto Oy Kuopion Aseman Väylä. Aseman Väylään tulee 79 asuntoa, jotka sijaitsevat kerroksissa 4-17. Kuopion Portin B-vaihe valmistuu tammikuun loppuun 2021 mennessä.

Tavoitteena LEED Gold -ympäristosertifikaatti

Kuopion Portin rakennuksien lämmitys- ja jäähdytys toteutetaan maalämpöä hyödyntäen. Alueelle porataan yli 70 lämpökaivoa.

– Tavoitteenamme on saada Kuopion Portille LEED Gold -ympäristösertifiointi. Tämä edellyttää rakennusten energiatehokkuuden huomioonottamisen lisäksi hankkeen keskeistä sijaintia, hyviä julkisten liikenteen kulkuyhteyksiä sekä kevyenliikenteen tarpeiden huomioimista. Kuopion Portin hankkeelle tuleekin lähes 1 000 polkupyöräpaikkaa, jotka ovat osin katettuja, Raimo Pesola toteaa Laptin tiedotteessa.

Pysäköintilaitoksessa on myös latauspisteitä sähköautoille.

Kuopion Portin B-vaihe

Rakennuttaja:

Rakennusliike Lapti Oy

Arkkitehti:

QVIM Arkkitehdit Oy

Urakkamuoto:

oma urakka

Bruttoala:

11 000 m2

Aloitus:

2019

Valmistuu:

2021

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät SMARTista. Pyydä ilmainen esittely ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!

Tutustu rakennusalan parhaaseen työkaluun – varaa esittely jo tänään!