Historiallinen Lahden kaupungintalo peruskorjataan

Lahden kaupungintalo peruskorjataan allianssihankkeena, jonka kustannusarvio on noin 22 miljoonaa euroa. Rakennustyöt käynnistyivät kesäkuussa ja uudistunut rakennus otetaan käyttöön keväällä 2023.

Peruskorjaushankkeen rakennuttajana on Lahden Tilakeskus. Allianssin toteuttajaosapuolena toimii SRV Rakennus Oy ja suunnitteluosapuolen muodostaa kolmikko Arkkitehdit Davidsson Tarkela Oy, Granlund Oy ja IdeaStructura Oy. Peruskorjauksen kehitysvaihe käynnistyi vuoden 2020 keväällä ja sen aikana on suoritettu suurin osa hankkeen suunnittelutehtävistä ja käynnistetty toteutuksen valmistelu.

– Kaupungintalo on kulttuurihistoriallisesti merkittävä kohde, jonka käsitteleminen vaatii monialaista osaamista. Hankkeen kehitysvaiheessa teimme paljon työtä teknisen, rakennussuojelullisen ja toiminnallisen kokonaisuuden hahmottamiseksi. Allianssin yhteistoiminnalliset menettelytavat ovat osoittautuneet vaativaan hankkeeseen sopiviksi. Yhteistyöllä saavutamme hyvän lopputuloksen, projektipäällikkö Sari Honkanen Lahden Tilakeskuksesta toteaa.

Kuva: Lassi Häkkinen/Lahden kaupunki

Talotekniikka uusiksi ja tilat toimivimmiksi

Lahden kaupungintalon laajuus on noin 5 800 bruttoneliömetriä. Rakennuksessa on neljä kerrosta, joista alin pohjakerros on osittain maanpinnan alapuolella ja ylin sisustettu korkean vesikaton sisään ullakolle.

Perusparannuksessa uudistetaan talotekniikka sekä muokataan tilat vastaamaan nykyisiä tilatarpeita sekä toiminnallisia vaatimuksia.   

Saneeraustoimet toteutetaan rakennuksen eri aikakausien rakennushistoriaa vaalien ja suojelun tavoitteita noudattaen. Rakennuksen toimivuuden ja viihtyisyyden lisäksi parannetaan sen saavutettavuutta, jotta se olisi nykyistä aktiivisempi osa kaupunkilaisten arkea.

Merkittävä osa hanketta on rakennuksen sisäpihan kattaminen, mikä mahdollistaa pihan monipuolisemman käytön ja rakennuksen tasa-arvoisemman saavutettavuuden.

Eliel Saarisen suunnittelema

Lahden kaupungintalon on suunnitellut arkkitehti Eliel Saarinen. Vuonna 1912 valmistunut rakennus edustaa tyyliltään myöhäisjugendia. Rakennuksen julkisivu on tummaksi poltettua tiiltä ja sen sisätiloissa on vahvoja värejä ja kasviornamentteja. Kaupungintalon tunnusmerkki on korkea kellotorni, joka on samankaltainen kuin Saarisen aiemmin suunnittelemassa Helsingin rautatieasemassa.

Kaupungintaloa on laajennettu 1930-luvulla. Lisäksi sitä on kunnostettu vuoden 1939 lopulla tapahtuneen ilmapommituksen jäljiltä. Rakennuksen ullakko paloi 1981, jonka jälkeen talo korjattiin.

Lahden kaupungintalo kuuluu Mariankadun seremonia-akseliin, joka on merkitty maakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen luetteloon ja listattu valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon.

Rakennuksen alkuperäisistä toiminnoista on jäljellä valtuustosali, joka on pysynyt samassa käytössä talon lähes 110-vuotisen historian ajan.

Kaupungintalon peruskorjaus Lahdessa

Aloitus:

kesäkuu 2021

Valmistuminen:

toukokuu 2023

Kustannusarvio:

22 milj. euroa

Bruttoala:

5800 m2

Rakennuttaja:

Lahden Tilakeskus

Geosuunnittelu:

Ramboll Finland Oy

Arkkitehti:

Arkkitehdit Davidsson Tarkela  Oy

Akustiikkasuunnittelija:

Sitowise Oy/Helimäki Akustikot

Rakennesuunnittelija:

IdeaStructura Oy

LVIS-suunnittelija:

Granlund Oy

Paloturvallisuussuunnittelija:

Paloässät Oy

Rakennusurakoitsija:

SRV Rakennus Oy

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät SMARTista. Pyydä ilmainen esittely ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!

Tutustu rakennusalan parhaaseen työkaluun – varaa esittely jo tänään!