Ilmailumuseon rahoituksessa ovat mukana valtio, Vantaan kaupunki ja yksityiset rahoittajat. Rakentamisen osuus 25 miljoonan euron kokonaiskustannuksista on 18–20 miljoonaa euroa. Valtio osallistuu rahoitukseen 8,5 miljoonalla eurolla.
Uuden ilmailumuseon rakennus tulee sijaitsemaan nykyisen museon viereisellä tontilla. Nykyinen museorakennus on Suomen ilmailumuseosäätiön omistuksessa, ja sille etsitään jatkokäyttöä. Nykyiset museorakennukset ovat kuitenkin tulleet elinkaarensa päähän, vanhin halli on rakennettu vuonna 1981.
Suomen ilmailumuseo toimii valtakunnallisena vastuumuseona, joka vastaa ilmailun kulttuuriperinnöstä. Uuteen museoon odotetaan kaksi kertaa enemmän kävijöitä kuin nykyiseen.
Nykyisin kävijöitä on noin 50 000 vuodessa. Tavoite uudessa museossa 100 000 kävijää. Uusi museo nousisi näin Suomen 20 suosituimman museon joukkoon.
Museon valmistuttua kaikkia ilma-aluksia ja esinekokoelmia ei siirretä uuteen museonäyttelyyn, vaan osa viedään erillisiin kokoelmasäilytystiloihin.
Ilmailumuseo Vantaa
Rakennuspaikka:
Karhumäentie 12, Vantaa
Aloitus:
Maaliskuu 2026
Valmis:
Joulukuu 2027
Urakkamuoto:
KVR-urakka
Kustannus:
25 milj. €
Bruttoala:
7 000 m²
Rakennuttaja:
Suomen Ilmailumuseosäätiö sr
Rakennuttajakonsultti:
A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy
Valvoja:
A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy
Arkkitehti:
PES-Arkkitehdit Oy
Luonnossuunnittelija:
Davidsson Tarkela Siren Arkkitehdit Oy
Rakennesuunnittelija:
A-Insinöörit Suunnittelu Oy
Tietomallikoordinaattori:
ArvoBIM Oy
Sähkösuunnittelija:
Granlund Oy
Automaatiosuunnittelija:
Granlund Oy
I-suunnittelija:
Granlund Oy
Akustiikkasuunnittelija:
A-Insinöörit Suunnittelu Oy
Energiasuunnittelija:
Sustera Oy
Paloturvallisuussuunnittelija:
Jensen Hughes Finland Oy
Maisemasuunnittelija:
Piha- ja puistosuunnittelu Hanna Hentinen
KVR-urakoitsija:
Rakennusliike Lapti Oy
Rakennusurakoitsija:
Rakennusliike Lapti Oy
