Koulukeskus Monikko nousee Espoon Leppävaaraan

Leppävaaran rakennetaan uusi koulukeskus Monikko, joka on suunniteltu yli 1 300 lapselle. Rakennushankkeen kustannusarvio on noin 39 miljoonaa euroa. Se sisältää sekä uudisrakennuksen että vanhan suojellun koulurakennuksen peruskorjauksen.

Monikon rakennustöiden on tarkoitus käynnistyä keväällä 2019. Hankkeen on arvioitu valmistuvan niin, että oppilaat pääsisivät aloittamaan koulunkäynnin uusissa tiloissa elokuussa 2021.

Koulukeskus Monikon rakennuttajana toimii Espoon Tilapalvelut -liikelaitos. Projektinjohtourakoitsijana toimii SRV Rakennus Oy.

– Monikon kouluhanke edustaa Tilapalveluissa uudenlaista toimitilahankintaa, joka osaltaan toteuttaa Espoo-tarinaa. Hanke toteutetaan uudenlaisella yhteistyöhön perustuvalla hankintamallilla, jossa urakoitsijavalinnan jälkeen yhdessä kehitetään koulusuunnitelmat vastaamaan hankkeen tavoitteita. Yhteistyö SRV:n ja Tilapalvelujen asiantuntijoiden kesken on kehitysvaiheen aikana sujunut erinomaisesti ja innostuneesti, Tilapalvelut-liikelaitoksen rakennuttamispäällikkö Reijo Yrjölä sanoo kaupungin tiedotteessa.

Leppävaaran Monikon arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Perko Oy. Rakennesuunnittelijana toimii A-Insinöörit Suunnittelu Oy.

Kuva: Arkkitehtitoimisto Perko Oy

Suomen- ja ruotsinkieliset koulut

Koulukeskus Monikko on ensimmäinen yhteinen koulu- ja päiväkotihanke suomen- ja ruotsinkielisille Espoossa. Uuteen koulukeskukseen toteutetaan tilat ruotsinkieliselle päiväkodille ja alakoululle sekä suomenkieliselle päiväkodille, alakoululle ja yläkoululle.

Koulujen yhteenlaskettu oppilasmäärä on noin 1 050 ja päiväkotipaikkojen määrä on noin 250. Henkilökuntaa koulukeskuksessa tulee olemaan noin 150.

Hankkeen kokonaislaajuus on noin 15 000 neliömetriä. Monikkoon tulee päiväkotien ja koulujen tilojen lisäksi muun muassa yhteinen ruoka- ja juhlasali sekä liikuntasali. Rakennuksen kaikkia tiloja voidaan käyttää oppimisympäristönä.

Monikon piha-alue jäsennetään välituntialueiksi ja päiväkotien leikkipihoiksi. Piha-alue liittyy Leppävaaran urheilupuiston laaksoon ja siitä tulee tämän luonnollinen jatkumo.

Vanhoja rakennuksia purettu

Koulukeskus Monikon tieltä on purettu Veräjäpellon koulu ja Leppävaaran koulu lukuun ottamatta vuonna 1939 valmistunutta vanhinta osaa, joka on suojeltu. Purkutyöt tontilla alkoivat vuonna 2017.

Hankkeen kehitystyö käynnistyi maaliskuussa 2018 kestäen joulukuuhun 2018. Hankkeen toteuttaminen on käynnistynyt ja kokonaisuudessaan Leppävaaran Monikko valmistuu arviolta toukokuussa 2021.

Koulukeskus Monikko Espoon Leppävaaraan

Rakennuttaja:

Espoon kaupungin Tilapalvelut -liikelaitos

Projektinjohtourakoitsija:

SRV Rakennus Oy

Arkkitehti:

Arkkitehtitoimisto Perko Oy

Rakennesuunnittelu:

A-Insinöörit Suunnittelu Oy

Kustannusarvio:

39 milj. euroa

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät SMARTista. Pyydä ilmainen esittely ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!

Tutustu rakennusalan parhaaseen työkaluun – varaa esittely jo tänään!