Mikonkatu 7 uudistuu – modernia toimitilaa ydinkeskustaan

Helsingissä ydinkeskustassa sijaitseva Mikonkatu 7:n kiinteistö peruskorjataan ja laajennetaan. Kiinteistöön tulee modernia ja muunneltavaa pääkonttoritasoista toimistotilaa sekä uusia liiketiloja.

Rakennuttajana toimii Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, joka on solminut YIT:n kanssa sopimuksen peruskorjaushankkeesta. Rakennuttajakonsulttina on Indepro Oy, ja hankkeen arkkitehtisuunnittelusta vastaa Futudesing Oy.

Mikonkatu 7:n rakennustyöt alkavat marraskuussa 2019 ja valmistuvat lokakuussa 2021.

Yhteensä 8 000 neliömetriä

Mikonkatu 7:n kiinteistöön tulee lähes 6 000 neliömetriä vuokrattavaa toimistotilaa sekä katu- ja kellaritasoon liiketilaa 2 000 neliömetriä. Mikonkadun ja Yliopistonkadun kulmassa sijaitseva kuusikerroksinen rakennus korjataan nykyaikaiseksi toimistotaloksi purkamalla ja uusimalla suuri osa vanhoista sisärakenteista, kuten kaikki väliseinät sekä hissejä ja portaikkoja. Katot uusitaan, ja sisäpihalle rakennetaan uusi nelikerroksinen, lasikattoinen atriumtila.
Kuva: Futudesign

Kadunpuoleinen kulma uudistetaan ja siihen tehdään uusi sisäänkäynti toimistoihin. Ensimmäisen kerrokseen tulee uusia liiketiloja ja niiden julkisivut uusitaan.

Vuonna 1910 valmistunut Mikonkatu 7:n kiinteistö oli alun perin kolmikerroksinen. Vuosien varrella rakennusta on muutettu ja korotettu useamman kerran. Suojellun talon hankesuunnitelmia tehdään yhteistyössä eri viranomaisten kanssa.

Ympäristö huomioon

Kiinteistön kellarissa sijaitsevat jätehuoltotilat ovat yhteiset kolmen eri kiinteistön kanssa, joten tilojen on oltava käytettävissä koko remontin ajan. Sijainti ydinkeskustassa edellyttää, että hanke on toteutettava ympäröiviä toimijoita, kuten viereistä hotellia, ja ohikulkevaa vilkasta liikennettä haittaamatta.

– Mikonkatu 7:n kaltaisissa rakennuskohteissa erityisesti logistiikan on toimittava minuutintarkasti, korjausrakentamisen yksikönjohtaja Kalevi Stenman YIT:ltä toteaa yhtiön tiedotteessa.

YIT on aiemmin toteuttanut Ilmariselle useita hankkeita, muun muassa Mikonkatu 9:n kiinteistön peruskorjauksen, joka valmistui marraskuussa 2018.

– Kokemuksemme aiemmista projekteista YIT:n kanssa ovat osoittaneet, että heillä on osaamista vaativiinkin korjausurakoihin, Ilmarisen rakennuttajapäällikkö Hannu Keinänen sanoo tiedotteessa.

Mikonkatu 7 korjaus

Rakennuttaja:

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen

Rakennuttajakonsultti:

Indepro Oy

Projektinjohto:

YIT Suomi Oy

Pohjatutkimus:

Sipti Oy 

Arkkitehti:

Futudesign Oy

Akustiikkasuunnittelija:

Akukon Oy

Rakennesuunnittelija:

Ins.tsto Konstru Oy

LVISA suunnittelija:

Ramboll Finland Oy

Paloturvallisuussuunn.:

L2 Paloturvallisuus Oy

Rakennusurakoitsija:

YIT Suomi Oy

Aloitus:

marraskuu 2019

Valmistuu:

lokakuu 2020

Urakkamuoto:

Projektinjohto

Huoneistoala:

8000 m2

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät SMARTista. Pyydä ilmainen esittely ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!

Tutustu rakennusalan parhaaseen työkaluun – varaa esittely jo tänään!