Uuden toimitila- ja hotellirakennuksen rakentaminen käynnistyy syksyllä 2021. Bruttoalaltaan noin 20 000 neliömetrin suuruisen rakennuksen on tarkoitus valmistua keväällä 2024.

Katajanokan Laiturin sijainti on keskeisellä paikalla meren rannalla osoitteessa Katajanokanlaituri 4. Merkittävään kulttuuriympäristöön ja merelliseen maisemaan sijoittuvaan rakennukseen tulee myös kaupunkilaisille avointa tilaa, kuten kahvila- ja ravintolatiloja sekä konferenssitiloja. Uuden rakennuksen asemakaava tuli lainvoimaiseksi kesäkuun lopussa.

– Olemme iloisia, että rakennushankkeemme yhdellä Helsingin hienoimmista paikoista etenee suunnitelman mukaisesti kaavan vahvistuttua, Varman kiinteistökehitysjohtaja Sari Raunio toteaa tiedotteessa.

Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäen mukaan kaupungin tavoitteet alueen kehittämiseksi ja puurakentamisen edistämiseksi etenevät hankkeen myötä.

– Katajanokan alueen muutoksen tavoitteena on luoda elävää kaupunkitilaa. Tämän hankkeen avulla pääsemme avaamaan Katajanokan rantaa helsinkiläisten käyttöön. Puusta rakennettu, kestävä ja hiilijalanjäljeltään mahdollisimman matala rakennus vastaa kaupungin tavoitteita.

Tulevan uudisrakennuksen paikalla on aikaisemmin sijainnut kaupungin omistuksessa ollut varasto- ja toimitilarakennus. Tämä on alun perin rakennettu satamatoimintoja varten.

Kuva: Varma

Hiilineutraaliutta tavoitteleva kiinteistö

Katajanokan Laituri -hankkeen suunnittelua on ohjannut tavoite rakennuksen elinkaaren aikaisten ilmastovaikutusten minimoimisesta. Varma  haluaa olla edelläkävijä pienentäessään omistamiensa kiinteistöjen hiilijalanjälkeä.

Uuden toimitila- ja hotellirakennuksen rakentaminen Stora Enson massiivipuuelementeistä edesauttaa ilmastotavoitteiden saavuttamista.

– Hiilineutraaliutta tavoittelevasta kiinteistöstä tulee suomalaisen puurakentamisen taidonnäyte. Rakennukselle haetaan sen valmistuttua LEED Platinium -ympäristösertifikaatti, Raunio sanoo.

Stora Enson kehityspäällikkö Antto Kauhasen mukaan puisessa pääkonttorissa vastuullisuus on mukana laajasti.

– Pääkonttoristamme tulee luontoa kunnioittava, energiatehokas, ihmisläheinen ja älykäs. Katajanokan Laiturin päärakennusmateriaali on puu, joka on ainoa uusiutuva rakennusmateriaali. Rakennus osoittaa suuntaa nykyaikaisen puunkäytön tulevaisuudelle osana kaupunkien kestävää rakentamista.

Katajannokan Laiturista järjestetyn arkkitehtuurikilpailun voitti viime vuonna Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy:n työ Spring. Suunnitelman mukaisesti rakennuksen Kauppatorin puoleiseen päätyyn tulee kaupunkipuisto ja meren puolelle avautuu kahvila- ja ravintolatiloja.

Toimitilarakennus Katajanokan Laituri Helsinkiin

Aloitus:

loka-marraskuu 2021

Valmistuminen:

huhtikuu 2024

Bruttoala:

20 000 m2

Urakkamuoto:

Projektinjohto

Rakennuttaja:

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma

Elinkaarikonsultti:

Granlund Oy

Lead-konsultti:

Ramboll CM Oy

Arkkitehti:

Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy

Akustiikkasuunnittelija:

Akukon Oy

Rakennesuunnittelija:

Sweco Rakennetekniikka Oy

Paloturvallisuussuunnittelija:

KK-Palokonsultti Oy

LVIS-suunnittelija:

Granlund Oy

Rakennusurakoitsija, julkisivu:

Haka PKS Oy

Elementtitoimittaja, massiivipuuelementit:

Stora Enso Wood Products Oy Ltd

Maanrakennusurakoitsija:

Kreate Oy

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät SMARTista. Pyydä ilmainen esittely ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!